tiistai 11. lokakuuta 2016

Taitaja 9

Olimme tänään rakentamassa Taitaja 9 -rataa, jota olimme jo pitkään valmistelleet tiimimme kanssa. Lisäksi pystytimme uudestaan valokuvanäyttelyn saliin esille. 






Metsäkuutio

Saimme 4H-yhdistykseltä projektin suunnitella metsäkuutio, joka tarjoaa ihmisille metsäelämyksen vaikka keskellä kaupunkia. Kuutiolla on 2m x 2m x 2m kokoiset raamit, joiden sisällön toteuttamiseen saimme vapaat kädet. Metsäkuution tulisi olla kuitenkin helposti purettavissa/siirreltävissä. Jaoimme luokkamme pieniin tiimeihin, joissa jokaisessa suunniteltiin ehdotus metsäkuutiosta. Meidän tiimimme suunnitelmassa on syksyn tunnelmaa. Kauppakeskus Plazaan pystytetään kolme 4H:n valitsemaa kuutiota.

torstai 22. syyskuuta 2016

Kuvauskopteri

Kävimme tutustumassa kuvauskopteeriin Somerolla, jossa sitten seurailtiin lentelyä.









Luokan stailaus

Laitoimme luokkamme värit kokonaan uusiksi maalaten. Luokkatilasta oli tarkoitus saada trendikäs ja ajanhenkinen sekä kutsuva. Jokainen tiimi teki oman suunnitelmansa luokan stailauksesta. Meidän tiimimme valitsi väreiksi raikkaat, neutraalit sävyt. 





 Äänestyksellä valitsimme luokkamme kesken suunnitelman, jossa maanläheisiä, ruskeita sävyjä.




Maali täytyy sekoittaa ennen käyttöä.


Värikkäät tolpat vedettiin valkoisella.
Puulaatikoita maalattiin suunnitelman sävyillä sekä perus valkoisella.
Keinutuoli maalattiin munakoisolla.




Oranssi lipasto maalattiin munakoisolla.

Musta tuoli maalattiin munakoison värisellä maalilla.
Paljon pientä tilpehööriä maalattiin tummalla munakoisolla.
Tuiskun ja Camilla K:n toteuttama tehosteseinäke. 
Seinäkkeen eteen rakennettiin esillepano.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Valokuvanäyttely

Järjestimme valokuvanäyttelyn paikallisista yrittäjistä luokkamme kanssa kauppakeskus Plazaan. Tässä otoksiani valmiista näyttelystä. 












Pienoismalli

Tässä pienoismalli valokuvanäyttelystä, jonka väsäsimme tiimimme kanssa.